maanantai 5. elokuuta 2013

Visiitti Västanfjärdiin

Viikonloppuna ajelin Kemiönsaareen kahden asian vuoksi. Kesäreissulla olevaa äitiäni hakemaan meille pariksi päiväksi ja katsomaan veljen ja siskon rakenteilla olevaa mökkiä. 
Muutamaan vuoteen en ole sielläpäin käynyt ja olin aivan unohtanut miten erilainen ilmasto siellä on kuin meillä sisämaan puolella. Merellinen tuuli tuntui oikein kivalta auringon paahtaessa täydeltä terältä. 

Oli vaihteeksi mukavaa silmäillä uuden rakennuksen tekemistä ja ratkaisuja.











                                                 Merimaisema puutarhasta!




         Veljeni valmisti meille herkullisen ruoan, tarjolla oli myös hänen itse leipomaansa leipää!




Menomatkan ajoin maitse Strömman kanavan kautta, äidin kanssa paluumatka tehtiin Angelniemen kautta Kokkilan lossilla.







  


Perille päästyämme vietimme lämmintä iltaa pihamaalla. Äitini on ikänsä tottunut tekemään paljon puutarhatöitä eikä malttanut nytkään olla käymättä perennojen sekaan kasvaneiden heinien ja rikkaruohojen kimppuun. Olisinpa itsekin yhtä vetreässä kunnossa 87-vuotiaana!

Maljakkoon laitettiin suopayrttejä ja muita mitä pihassa vielä kukkii. Tontin nurkasta äiti löysi villivadelmapensaita! Kiitos äiti kun kävit kylässä!!

                                                        


 








2 kommenttia:

  1. Tosi kaunis mökki valmistumassa! Vai eikö pitäisi jo sanoa huvila, sen verran tuota kokoa vaikuttaisi olevan:)

    VastaaPoista
  2. Hyvä tarkennus! Ei voikaan puhua mökistä, se on minulle jäänyt puhekieleen yleisnimenä kaikille vapaa-ajan rakennuksille...
    Itse asiassa tontilla aiemmin ollut talo on ollut etuliitteeltään Villa. Kaunis on minunkin mielestäni :)

    VastaaPoista