tiistai 27. elokuuta 2013

Sutimista ja säilöntää

                                   Käsittelin saunalla metallipintoja puhtaiksi uunimustalla. 

























Touhutessani löysin purkin samaa ruskeaa maalia, jolla mies oli maalannut saunan eteisessä oven karmit  muutama vuosi sitten. Pukuhuoneen sisäpuolen karmit olivat silloin jääneet maalaamatta. Minusta on hauska tehdä jokin kohta kuntoon ja seurata miehen tultua reissusta että huomaako mitään ilman että sanon..;)  Kuvasta tuli tosi pimeä, maalatun kohdan erottaa kiiltelevänä..




                Eilen maalasin ulko-oven sisäpuolen. Täytyy keksiä joku piilohomma miestä varten                                        ennen viikonloppua - tämä on liian helppo huomata!





Naapuri toi ison kassillisen avomaankurkkuja. Jälleen kerran teen jotain ensimmäistä kertaa.
Kokeilen säilöä ne raastettuna salaattina ja viipaleina. Alunperin minun piti tehdä vain salaattia, mutta jostain syystä lientä jäi niin paljon yli, että kiireesti vetäisin viipaleiksi lisää kurkkuja niin että sain kaiken liemen käytettyä. Muutaman päivän päästä makutestin jälkeen teen koko kassillisen - jos koe-erä onnistui.

Kasa kurkkuja.




Purkit puhtaina ja valmiina.


Tämän verran sipulia ja valkosipulia.





Liemiaineksia.

Purkit lämpimiksi.

Kurkut ja sipulit koneeseen, liemi kiehahtamaan.


                                         Kaikki purkkiin ja purkit kuistin kaappiin viileään.




                            Äsken kävin poimimassa puutarhasta ensimmäisen satsin omenoita.
                      Tekisinkö piirakkaa, hilloa vai molempia - miettiessäni rouskuttelen muutaman
                                          ja ihailen lämmintä ja aurinkoista elokuun iltaa :)




Luulin saaneeni krysanteemeista tarpeekseni, mutta niin ne vain tarttuivat mukaan kauppareissulla :D



                                   






2 kommenttia:

  1. Kuulostaa tutulta tuo "huomaakohan mies" :)
    Ihanat krysanteemit, taidan itsekin poimaista yhden mukaani kauppareissulle.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kehuista:) Olen työssäni ollut sellaisessa "kryssarumbassa" että mitta on täyttynyt joka syksy. Nyt muutaman kuukauden vapaalla oltuani tuskin muistan millaista se olikaan! Kauniitahan nuo ovat.

    Ehdin tehdä eilen yhden maalaushomman, bloggaan sen ihan just ja jään odottamaan kommentteja - mies tulee kotiin tunnin päästä ;)

    Mukavaa syksyn alkua sinulle!

    VastaaPoista