torstai 29. elokuuta 2013

Ehostus ja huomaamaton huoltomaalaus

Kahden pönttöuunin ehostus alkoi. Ensin maalipesu ympäriinsä, eilen hinkkasin pois irtoavat maalit, lähinnä luukun ympäriltä.

Vihreän huoneen uunin kyljessä on pikkuisen ruostepilkkuja, pinta on muuten hyvässä kunnossa paitsi luukkujen ympäriltä. Luukun kehyksen alaosa vaatii hitsaamista, joten tämä jäänee odottelemaan jatkotoimia. 





Toisessa huoneessa on parempi tilanne. Irtonainen maali luukkujen ympäristöstä taltalla ja hiomalla pois ja myös muutamasta pikkukohdasta joissa vanha maali pullisteli.



Tartuntapohjamaalia hinkattuihin kohtiin ja kun kerran purkki oli auki ja pensseli valmiiksi kädessä niin johan alkoi pistämään silmään viereisessä ovessa olevat kolhut. Niihinkin vähän samalla... ja sitten alkoi pistää silmään ovenkarmi... sitten oli pakko viheltää peli poikki! Olisin vieläkin samalla reitillä, mutta kun piti kehitellä se piilohommakin :)  





Saunarakennuksen karmien maalaamista ei tänä kesänä oltu ajateltu tehdä, vaikka maalipinta varsinkin alaosista oli veden vaikutuksesta mennyt huonoksi. Kyllä ne olisivat kelvanneet vielä, mutta se sattui sopimaan eilen `piilohommaksi` eli huomaako mies kotiin tultuaan mitään tehtykään ja jos niin koska huomaa.




Ensin ajattelin, että sutaisen vain alaosiin uutta maalia mutta eihän se käynytkään niin. Sen verran uusi maali oli puhtaamman valkoista, että rajaa olisi ollut mahdoton häivyttää. Päätin sitten tehdä ns. huoltomaalauksen, siten miten minä sen sanan ymmärrän. Huoltomaalaus = pikkuisen paranneltu vanha. Eli alaosiin laimentamatonta ja ylemmäs, parempiin kohtiin hieman laimeampaa. Kastoin välillä pensselin nurkan lakkabensaan jossa liotan valkoiset pensselit. Pääasia oli että jokapuolelta tuli yhtä puhtaan valkoisen näköistä.
Ilta alkoi viilentyä ennekuin sain työn valmiiksi, mutta minusta siitä tuli hyvä huoltomaalaus :) 
H-hetki on käsillä, saa nähdä onko tuo miehelle itsestäänselvyys ja huomaamaton paikka vaikka onkin noin pihamaan keskeinen!









Mukavaa loppuviikkoa!

2 kommenttia:

  1. Pakko kysyä huomasiko mies? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lähdin itse perjantaina yökyläilemään ja silloin illalla touhutessaan oli sen huomannut - vuorokausi kotiinpaluun jälkeen :) Ja toki ilahtui aikaansaannoksestani!
      Raskaitten työviikkojen ja pitkien ajomatkojen jälkeen ei heti voi ollakaan täysin skarppina: pönttöuunien alkufiksaustakaan ei noteerannut muutaman kerran ohi käveltyään - ne otin itse puheeksi...

      Poista