keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Retki rannalle

Ihana päivä! Tänään, vuorotteluvapaavuoden ensimmäisenä päivänä annoin itseni nukkua niin pitkään kuin unta riitti. Ja sitähän riittikin miltei puolille päivin asti, mikä ei ollenkaan ole tapaistani. Mikään aamukukkuja en ole koskaan ollut, mutta kyllä päivästä mielestäni menee osa vähän hukkaan jos unet venyy lähelle puoltapäivää. Vaikka tykkään valvoskella katsellen myöhäisohjelmia puolenyön yli niin silti yritän herätä vapaa-aikanakin kohtuullisen sopivaan aikaan. Sopiva on siinä 9 tai puoli 10 paikkeilla, normaalisti. Tänään olin varmaankin tuon levon tarpeessa ja hyvä niin.

Aamupalan jälkeen hain ystävän koirineen kyytiin ja veimme kaverukset järvelle uimaan. Ne nauttivat niin vilvoittelusta että aikaa vierähti pari tuntia rannalla. 












Uittamisreissun jälkeen tein juustokakun jämistä, joita jäi tehtyäni töihin pari kakkua eilisen päivän kahvitteluihin. Niistä kahdesta en muistanut ottaa kuvia, jännitti vissiin itseänikin mutta onnistuivat, yllättävää kyllä, ihan hyvin. Leivon nykyään tosi harvoin enkä koskaan ole ollut mikään jauhopeukalo keittiöhommissa, aikaa kuluu hirveästi reseptin seuraamiseen ja varmisteluun että kaikki menee niinkuin pitäisi. Pari työkaveria olivat myös jännänneet miten käy ja leiponeet varoiksi kinkku- ja raparperipiirakan ;) Pääsinpäs yllättämään viemällä herkulliset leipomukset!    



Posti toi mielenkiintoisen kirjekuoren, jonka ympärille oli kiedottu naru.
Hääkutsu siskonpojan häihin elokuussa! Kivaa tiedossa :)






2 kommenttia:

  1. Onnea vuorotteluvapaasta!
    Aloitin oman vuoteni toukokuun alusta :)Aivan upea vuosi meille tulossa :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos, samoin sinulle!!
    Vietetään oikein nautinnollista ja ainutlaatuista aikaa :)

    VastaaPoista