sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Viikonloppuna

Samanlaista tuntuu olevan liikkeellä muuallakin joten en kanna huonoa omatuntoa siitä, että tänne harvakseen tulee postailtua. On niin ihanaa nauttia ulkona päivät pitkät lämpimästä säästä!

Viikonlopun vapaapäivinä muun muassa löhöilin peitolla ja katselin kun mies ahersi maalaten.



 Ompelin kujaa verhotangolle, mutta jälkeenpäin huomasin että koko kangas olikin liian kapea siihen malliin mitä olin ajatellut.. Kylppärin verhoprojekti jatkuu myöhemmin.


   

Kaupassa oli viikolla käydessäni niin kivan näköistä lankaa, että päätin opetella kutomaan elämäni ensimmäiset villasukat! Saa nähdä, miten onnistuu kantapään tekeminen tai ylipäätään viidellä puikolla kutominen. Langan vyössä oli kuvat puikoista ristissä ja siinä numero 4. Ostin sellaiset ja kotona luin paperivyön takana olevaa sukkien perusohjetta niin siellä sanottiin, että puikot tulisi olla numeroa 3,5.
 Kyllä minulle kelpaa vähän isommillakin tehdyt ensimmäisiksi kokeiluiksi.




Aloitin lukemaan ohjetta; luo niin ja niin monta silmukkaa. Apua, miten luodaan silmukoita, kyllähän minun se pitäisi muistaa kouluajoilta! Sain kuin sainkin ne tehtyä, omaperäinen oli tyyli mutta eipä ollut kukaan näkemässä. Työkaverille jälkeenpäin ihmettelin, että kylläpä se oli hankalaa ja kävi ilmi, että taktiikkani oli tosiaankin ollut vähän erilainen.. Toinen sukka sitten helpommalla tavalla. Lämpimällä säällä ei tee mieli pidellä villalankaa käsissään mutta illan viiletessä nappaan työn käsiini!




Viikonloppuna myös maalasin kulmakaapin ylähyllyn kahteen kertaan. Hyvä tuli!








4 kommenttia:

  1. Wau tuota hyllyä, näytäppä sitten kun on ihan paikoillaan.. =)
    Juu, ei sisähommat maistu täälläkään - mukavia päiviä sinne<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näytän kyllä :) Nyt on työrintamalla niin hektistä, että voi olla ettei ehditä levyttää seiniäkään ennen kuin mallataan kaappia ja hyllyä nurkkaan kohdilleen..

      Poista
  2. Ihan oikea meininki, kyllä ne sisähommat odottelee :)

    VastaaPoista