tiistai 8. lokakuuta 2013

Kylkihellaan uusia tiiliä

Leivinuunikompleksin hellan kunnostus jatkui parin viikon tauon jälkeen. Viimeksi poistettiin              huonokuntoiset tiilet ja tehtiin pohjien siistimistyöt. Nyt oli vuorossa tiilten muuraus ja pintojen tasoitus.



   Tiilet paikoilleen ja pintaa tasaisemmaksi.



Rautalevyjen sovittaminen paikoilleen. Ne ovat vielä tosi roisin näköiset, käsittelen niitä vasta loppuvaiheessa siistimmäksi.




Reunaraudat olivat osittain irronneet ja kannen koko tuntui liian suurelta.



Rautojen hitsaus kiinni. 



Kannen pienennys sopivan kokoiseksi.




Reunaan mies suunnitteli kiertämään laattarivin, joka minun pitäisi kuulemma kiinnittää... En kyllä millään ehdi sitä nyt tekemään, täytyy lähteä lapsia tapaamaan ;)




Kylppäriprojekti eteni viikonloppuna myös vähän. Keittiön lattiasta otettiin pala auki ja tehtiin reiät vesijohdoille valmiiksi.  Tuo putki on vanhaan pumppuun kaivolta tuleva, ei ollut pahasti töitten tiellä joten annettiin sen olla siellä edelleen. Reilu jätesäkillinen purua piti lisätä eristeeksi, sitten lankut takaisin paikoilleen. Siinä se oli tällä erää. 










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti