maanantai 3. kesäkuuta 2013

Kesän alku

Viikonloppuna nautittiin helteisestä säästä pihamaalla. Upea alku kesälle!

Aikoinaan villiintyneessä puutarhassamme kasvoi mieletön määrä nokkosia, joiden poistamisoperaatio jatkuu edelleen. Juuria on saatu jokavuotisella uurastuksella vähenemään niiltä paikoilta jossa liikutaan ja elellään, tontin reunamilla ja niityllä se voi vapaasti rehottaa kunhan pysyttelee siellä. Vielä en ole innostunut hyödyntämään sitä ruoanlaitossa, vaikka terveellistä kaiketi olisikin. Perhosen toukkien suuhun saavat mennä.



Raparperit olivat huomaamatta alkaneet kukkimaan, poistin kukintovarret. Keväällä olisi pitänyt lisätä kasa multaa niiden päälle, laatu paranisi, mutta myöhästyin taas tänäkin vuonna. Joka kevät ne silti jaksavat pukata itsensä ylös maasta, ties kuinka vanhoja nuokin ovat. 



Innostuin putsaamaan portaista sammalta. Saliin vievästä ovesta kuljetaan vähemmän, oikeastaan vain kesäisin jonkin verran. Ehkä siksi ne portaat ovat jääneet vähälle huomiolle. Sattui nyt sitten pistämään sammaleet silmään ja ajattelin kokeilla kuinka lähtevät sateen hieman kostuttamina ihan vain hanskalla pyöritellen. Kyllähän se pyörähtelikin pois paikkapaikoin, mutta joissain kohdissa sammalta oli syvässä kolossa tai paksusti joten hain apuvälineeksi vanhan tiskiharjan. Sekään ei vielä auttanut tarpeeksi. Seuraavaksi suihkutin etikkaa sammalkohtiin ja jatkoin harjaamista. Lopuksi vielä paineella huuhtelu ja aika hyvä lopputulos tuli. 







Yhdeksästä vanhasta omenapuustamme yksi kuivui pystyyn muutama vuosi sitten. Sen on annettu seistä komistuksena pihassa leikattuna versiona, kunnes nyt totesimme alaosan lahonneen niin paljon että se oli poistettava. Pensasaidan viereltä löytyi sille uusi käyttöpaikka. Tukeva ja painava penkki! Siihen on hyvä istahtaa huilaamaan.



 
Käsienpesupaikan laittaminen on alkaneen kesän merkki. Vohvelikankaan kirjailu on omatekemäni joskus alakoulussa.  


  
 Hellettä helpottava tuuli oli sopiva isoäidinneliöiden tuuletukseen.







4 kommenttia:

  1. Ihania kuvia ja aivan ihania isoäidinneliöpeittoja!

    Minulla on sinulle haaste blogissani:
    http://www.susannantyohuone.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Opettelen haasteeseen vastaamista seuraavaksi :D

      Poista
  2. Ihanat sammalet lähti portaista, meillä niitä olisi vaalittu kuin kalleinta aarretta! ;D

    Ps. kun aloitat nokkosten hyötykäytön, et yhtäkkiä löydäkään niitä enää mistään, ainakaan tarpeeksi! Se on se Murphy.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytynee tutustua nokkosjuttuun tarkemmin, herätit uteliaisuuteni!

      Ei hätää, ilmankosteus pääsee hyvin liki ja sammaloituminen jatkuu takuuvarmasti :)

      Poista