maanantai 11. maaliskuuta 2013

Lomapäivien siivoilua


Talvilomapäivinä oli aikaa siivoskella ylisillä. Kaikenlaisen tavaran säilöminen on ollut peritty tapa, josta vaihtelevalla menestyksellä yritän päästä eroon. Omasta tunnetilasta riippuen yhtenä päivänä voi karsiutua hyvinkin turhaa tavaraa, toisena taas tulee ihmeellisyyksiä säästettyä milloin mistäkin syystä.

Tuo juhlapuku kuuluu sellaisiin säästettäviin. En edes muistanut sen olemassaoloa ennenkuin avasin laatikon. Kestilän muotiliikkeen alkuperäisessä pakkauksessa
silkkipapereineen on äitini entinen juhlavaate.  

 



 Ihana vanha levysoitin!




 Remontointi jäi lomaillessa aika vähiin. Ainoastaan yhden huoneen uunin taustamuuri sai uutta väriä pintaan. Kevään mittaan pitäisi aloittaa seinien levytystä.





Vanha pöytäkoneemme on hidastellut ja takkuillut viime aikoina todella paljon. Lomalla oli aikaa perehtyä myös sen puhdistamiseen - kirjaimellisesti. Ohjelmien siivous ei tuonut apua joten tartuin tuumasta toimeen ja avasin sen. Suursiivous olikin ihan paikallaan, pölyä oli kerääntynyt huikea määrä! Takkuilua se ei kuitenkaan kokonaan poistanut, taitaa olla vaan jo niin vanha ja väsynyt että olisi aika uusia koko kalusto.































Ei kommentteja:

Lähetä kommentti